Job Description
Tuotantotyöntekijä/linjastonhoitaja, Salo
Etsimme asiakkaallemme Arvo Piiroinen Oy tuotantotyöntekijää/linjastonhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Saloon.
Nyt etsimme Piiroisen Salon tehtaalle tuotantotyöntekijää/linjastonhoitajaa vastaamaan pintakäsittelylinjan päivittäisestä ohjaamisesta ja käytöstä, sekä huolehtimaan työvuorosta riippuen linjan käynnistämiseen ja sulkemiseen liittyvät toimet. Päivittäisiin työtehtäviin kuuluu lisäksi muun muassa työjonon seuraaminen, laadunvalvonta sekä kemikaalilisäykset. Viikoittaiset huoltotehtävät kuuluvat myös työnkuvaan, samoin kuin osallistuminen prosessin jatkuvaan ylläpitoon.
Työssä tarvitaan hyvää fyysistä kuntoa, sillä tehtävä sisältää seisomista ja kappaleiden nostelua ja käsittelyä, kuten ripustamista ja purkua. Töitä tehdään maanantaista perjantaihin 3-vuorossa. Aiempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä katsotaan eduksi, samoin kuin kokemus elektrolyyttisestä pintakäsittelystä. Tehtävään ollaan kuitenkin valmiita kouluttamaan eli pääpaino on reippaassa ja työhön tarttuvassa asenteessa.
Palkkaus on Teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen mukainen, mahdollinen aiempi soveltuva kokemus huomioidaan. Työ edellyttää suomen kielen taitoa. Työt alkavat mahdollisimman nopeasti oikean henkilön löydyttyä.
Työkieli
suomi
Työpaikan sijainti
Muut tiedot
Tarkemmat tiedot
Työsuhde
Työaika
Kokoaikatyö
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Työ alkaa
Mahdollisimman pian
Palkan peruste
Aikapalkka
Työskentelyaika
Päivisin, iltaisin, yöllä, vuorotyö, 3-vuorotyö
Hae paikkaa lähettämällä hakemuksesi osoitteeseen toimisto@tyokuutio.fi tai täytä valmis hakemuspohja nettisivuillamme osoitteessa www.tyokuutio.fi. Lisätietoja saat numerosta 0442968180.
Tietoa yrityksestä
TYÖKUUTIO!Olemme asiakkaidemme taustavoima rekrytoinneissa sekä olemme työntekijöidemme tukena koko työsuhteen ajan. Tavoitteenamme on yhdistää työntekijät uusiin työpaikkoihin. Meillä on työmahdollisuuksia opiskelijoille, alan vaihtajille, kesätyöntekijöille sekä jo kokeneille osaajille! Voit lukea meistä sekä kauttamme tarjottavista työntekijöiden eduista lisää www.tyokuutio.fi.
#J-18808-Ljbffr
Ready to Apply?
Don't miss this opportunity! Apply now and join our team.
Job Details
Posted Date:
February 21, 2026
Job Type:
Arts and Entertainment
Location:
Indonesia
Company:
TYÖKUUTIO
Ready to Apply?
Don't miss this opportunity! Apply now and join our team.